
LAULAJA
Olen valmistunut tanssimuusikoksi Helsingin Pop&Jazz Konservatoriosta vuonna 1997 pääaineena laulu ja sivuaineena piano. Ennen tapahtumauraani olen opettanut laulua ja laulanut tanssiorkesteri Makean Elämän solistina. Tällä hetkellä esiinnyn mm. Partyfication-bilebändin solistina sekä Duo Kujeessa pianistin säestyksellä.
Teen itse musiikkia ja sanoituksia. Esiinnyn pianolla itseäni säestäen sekä erinäisissä pienkokonpanoissa.
​
Nainen ja piano
Yhden naisen ensemble tuo pieniin tilaisuuksiin kuten perhejuhliin ja syntymäpäiviin mieleenpainuvan tunnelman. Tarjolla ohjelmistoa kevyen musiikin klassikoista omiin biiseihini usealla eri kielellä. Tutustu myös surujuhlapalveluihini (musiikki- ja puhujapalvelut) täällä.
Ääniyhtye Äkäset ämmät
Kahdeksan nasevan naishenkilön ääniyhtye kertoo tarinoita nykynaisen elämästä suomalaisesta kansanmusiikkiperinteestä ammentaen. Asenne on vankka eikä itseironialtkaan aina vältytä. A cappella laulua höystävät ajoittain noitarumpu, kontrabasso ja kehoperkussiot.
​
”Sannassa yhdistyvät erilaiset vastaenergiat, kuten varmuus ja epävarmuus, herkkyys ja vahvuus, läsnäolo ja harhailevaisuus, naisellisuus ja maskuliinisuus. Sitä ei voi kukaan kopioida, se on jotain taianomaista, joka pitää katsojan ja kuulijan otteessaan. Sanna on ainutlaatuinen!”
​
Susa Huotari, kanssakulkija yleisöstä
​
​
​
​
​